TZAU ZIMBABWESTA!

Helou allihopa!

Vihdoin sain aikaiseksi ekan blogitekstin kirjoittamisen, vaikka se tapahtuikin tosin vähän liian viiveellä. Maassa maan tavalla tai jotain ;) Täällä jopa länsimaisen kiirekulttuurin kasvatti saattaa päästä laiskistumaan (tai ainakin sen tekosyyn taakse on täs tapauksessa hyvä piiloutua...)

Anyhow, melkein kaks viikkoa oon nyt ollut täällä Zimbabwessa, Hararen kaupungissa. Tarkemmin sanottuna suurin osa ajasta kuluu Dzivarasekwan köyhässä kaupunginosassa, jonne Zimbabwen Aids-Orvot -yhdistyksen toiminta keskittyy. Yhdistyksen idea on tukea alueen köyhiä orpolapsia aikalailla kaikin mahdollisin tavoin, että niillä olisi mahdollisuus koulutukseen, ruokaan ja muutenkin tasapainoiseen elämään. Lapsia on mukana nykyään noin 400, eli ihan mielettömän hienosta kasvutarinasta on siis kyse. Oili Wuolle ja Seppo Ainamo (perustajat) ovat siis "vähän" saaneet perheenlisäystä kuluneiden vuosien aikana. Wow. Kannattaa käydä lukemassa nettisivuilta lisää: http://www.zim-orvot.org.

Mä itse kuulin heistä vuosi sitten lukiossa järjestettävässä Afrikka-illassa, jossa Oili ja Levita (paikallinen työntekijä Dzikwasta) olivat kertomassa toiminnastaan. Halusin sitten ryhtyä henkilökohtaiseksi kummiksi yhdelle lapselle, ja alkuvuodesta aloinkin jo sponsoroida 12-vuotiasta Naisonia. Oon halunnut jo useamman vuoden lähteä vapaehtoistyöhön Afrikkaan, mutta sopivaa aikaa ja hyvää toteutussuunnitelmaa ei ennen tätä ole ollut. Tällekin syksylle mulla oli aivan toiset suunnitelmat, jotka kuitenkin yksi toisensa perään peruuntuivat, eli aikaa järjestyikin yhtäkkiä. Päätin aika extemporesti kysyä Oililta ja Sepolta sähköpostilla mahdollisista vapaaehtoistyöpaikoista, ja samana iltana he meilasivatkin jo takaisin sanoen itse lähtevänsä muutaman viikon kuluttua (elokuun lopussa) Harareen, jonne olin tervetullut lähtemään mukaan. Ja niin mä päätin lähteä.

Ensimmäiset päivät sain viettää O&S:n talossa Pagomossa, jossa olot ovat kyllä todella buenot. Aamupalan (kuvittele tähän väliin ihana sunnuntaibrunssi,mmm) teosta tai siivouksesta ei juurikaan tarvitse huolehtia, kun kotiapulaiset, kaksi Janetia, ovat jompi kumpi auttamassa. Muitakin apulaisia pihan hoitoon ja talon yleiseen ylläpitoon löytyy. Äkkiseltään voi kuulostaa aika erikoiselta, mutta nämä ihmiset ovat siis ehdottomasti täällä tosi hyvässä asemassa osana Oilin ja Sepon superperhettä. Ja tietenkin myös siksi, kun maan työttömyysprosentti on jotain yhdeksänkymmenen luokkaa tällä hetkellä. Myös koirat, Esko ja Mikko, tekevät Pagomosta ihanan kodin ♡

Pagomon pihapiiriä ja nukkumamökki Jussila.

Tosi hyvin mulla menee vielä parin viikon jälkeenkin, vaikka Pagomosta olenkin vaihtanut suurimmaksi osaksi aikaa shelterille asumaan. Shelter on suojakoti Dzikwan isommille "lapsille" (yli 18-vuotiaille), jotka ovat turvallista asuinpaikkaa vailla. Lisäksi talossa on yksi kolmen hengen huone vapaaaehtoisille. Asukkaita on yli kymmenen, eli tunnelma on kivan tiivis. The more the merrier! Tää asumismuoto on mainio tapa päästä lähelle paikallisia ihmisiä ja tutustumaan niihin. Lisäksi shelter on siinä ihan Dzikwan toimintakeskuksen vieressä, eli samalla myös keskellä koko Dzivarasekwan lähiötä. Siellä asuessa pääsee siis näkemään kaikenlaista ihan ruohonjuuritasolta. Noin viikon ajan jaoin huoneen Iisan ja Elinan (suomalaisia työharjoittelijoita) kanssa, mutta nyt he ovat valitettavasti lähteneet kotiin 3kk oleskelun jälkeen. Byää. Onneksi yksi vapaaehtoinen, Kukka, on täällä koko mun oleskelun ajan. Ens viikolla saadaan taas pari uutta työharjoittelijaa mukaan kuvioihin. Suomalaista trafiikkia siis riittää tänä vuonna, jolloin myös Dzikwassa vallassa oleva suomalais-zimbabwelainen kulttuuriperinne pysyy elinvoimaisena :-)

Tunnelmia shelteriltä.

Meidän huone!

Kuvia kotikadulta ja sen varrella olevista pikkupuodeista.

Tällaisia saa aina vastaansa ison lauman, kun vaan portista astuu kadulle. Kaikki huutaa kuorona "Seppooooo", joiksi ne kutsuvat kaikkia vaaleaihoisia. Nimi tulee siis Seppo Ainamon mukaan :D

Ja sitten itse asiaan, eli mun tekemisiin täällä Zimbabwessa. Työpisteeni on siis jo edellä mainittu Dzikwan toimintakeskus, jossa lapsille järjestetään monenlaista toimintaa: sosiaalista avustustyötä, tukiopetusta, vapaa-ajan aktiviteetteja sekä tarjotaan päivittäinen lounas. Nämä siis vain esimerkkeinä. Mä itse oon nyt kuluneiden viikkojen aikana auttanut saatujen lahjoitusten lajittelemisessa ja merkitsemisessä, tehnyt pituus- ja punnitustarkastuksia lapsille jo järjestettyä urheilutapahtumaa varten (siitä myöhemmin lisää!), ollut mukana parilla kotikäynnillä, etsinyt erästä kotoa karannutta 14-vuotiasta tyttöä (joka myös löytyikin ja on turvassa!) sekä tehnyt lapsille terveyshaastatteluita. Viimeksi mainitut ovat muuten olleet aivan äärettömän mielenkiintoisia, kun oon päässyt ihan henkilökohtaisesti kyselemään nuorten elämäntavoista, kotioloista ja arkirutiineista sekä tietenkin tutustunut itse nuoriin. Niistä oppii aina jotain. Henkilökohtaisesti mua on koskettanut ainakin huomata, että itseä joitakin vuosia nuoremmat kertovat asuvansa parin tallessa olevan sukulaisen sekä useiden lasten kanssa pienessä talossa ja heräävänsä keskellä yötä muutamiksi tunneiksi opiskelemaan, koska päivisin ei kotitöiden ja väsymyksen takia siihen aina pysty. Tän tapainen tilanne on tullut tosi monessa haastattelussa vastaan, eli ei oo mikään yksittäinen esimerkki. Olosuhteista huolimatta iloa, laulua ja positiivisuutta tuntuu riittävän joka päivälle. Yleisesti ottaen lapset ja nuoret vaikuttavat myös tykkäävän koulusta tosi paljon ja kutsuvat monesti koulupäivää päivän kohokohdaksi. Ruokailut ovat melkein kaikilla samanlaiset: aamupala koostuu paahtoleivästä ja teestä, lounas ja illallinen puolestaan on sadzaa (vettä&maissijauhoja, näyttää perunamuusilta) vihanneksilla, pavuilla tai lihalla. Dzikwan ansiosta lounas on jokaisen saatavilla, mikä on tietenkin ihan valtava apu köyhille ihmisille.

Lapset ovat vielä lomalla koulusta ensi viikkoon asti, mutta aika paljon centerillä käy lapsia leikkimässä,opiskelemassa ja syömässä päivittäin. Myös loma-aikana sielä on käynnissä tukiopetusta. Minä ja Kukka ollaan myös mukana järjestämässä matikan tukiopetusta sitä tarvitseville ala- ja yläastelaisille. Sen lisäksi jatketaan tulevaisuudessakin terveyskyselyiden tekemistä ja tietenkin hengaillaan lasten ja nuorten kanssa. Päivät vaihtelevat tosi paljon, enkä (valitettavasti?) voi eritellä mitään tiettyä kaavaa, jota päivämme noudattaisivat. Noin yhdeksän maissa kävelen shelteriltä (suojakoti) centerille (toimintakeskus) ja alan työstämään jotain, mitä on sillä hetkellä tehtävissä. Tähän asti se on juuri ollut pääasiassa terveyskyselyitä, lasten mittauksia tai lasten kanssa leikkimistä.

Iltapäivisin palaan shelterille (tai Pagomoon Oilin ja Sepon luokse) about neljän tai viiden maissa. Tähän asti lähes joka ilta siellä on ollut sähkökatkoksia, pituudeltaan jotain 2-8 tunnin väliltä, joten tekemisen keksimisessä saa olla luova, kun telkkaria tai nettiäkään ei ole. LÄNSIMAISEN IHMISEN AHDINKO, omg! Ruuan valmistaminen ja esim. suihkussa käyminen (ts. sangosta vettä niskaan, haha) vaativat aina oman aikansa, kun resurssit eivät kotioloihin verrattuna ole ihan samanlaiset. Täällä kotityöt yleensäkin sekä shelterillä että tavallisissa kodeissa vievät ison osan päivästä, eikä sitä ns. luppoaikaa edes oikeastaan jää paljon. Vapaa-ajalla ollaan sitten otettu rennosti hengaillen, korttia pelaten tai vaikka lukien otsalamppu päässä. Onneksi tuli otettua mukaan oma rakas bilsan kirjakin, jonka voisinkin taas pienen hiljaiselon jälkeen avata joku ilta. Joskus on myös ollut jotain päivän aikana kesken jääneitä paperijuttuja tai seuraavan päivän suunnittelua tehtävänä, ja niitä on sitten voinut rauhassa jatkaa iltasella. Nukkumaan meen täällä yleensä paljon aikaisemmin kuin Suomessa, eli joskus 9-10 maissa. Muut shelterin asukkaat ovat kyllä olleet tosi mukavia ja vastaanottaneet meidät vapaaehtoiset hyvin, eli kyllä sielä oikeasti kelpaa asua tosi hyvin. Oon myös oppinut kiillottamaan lattioita perus  sinilläsiivoussujuumikrokuitumopin sijasta raa'asti konttien pyyhkeen ja pesusienen kanssa sekä myös kokkaamaan sitä joka päivän gourmetia, sadzaa. Wuhuu, me like dis! Pyykkäämisessä oon vielä ollut laiska, enkä oo käsin pesua vielä opetellut, vaan vienyt suosista pyykkipussit Pagomoon konepesuun, kröhöm. Shelteriläiset muuten pesevät koko talon lattiat joka ikinen päivä noin 5-6 maissa aamulla ennen kouluun menemistä. Siisteydestä he pitävät muutenkin tosi hyvää huolta. Terveyskyselyiden pohjalta ja shelterkokemusten perusteella osaan sanoa, että kotitöitä tehdään täällä paljon, enkä koskaan oo kuullut siitä yhtään valitusta. Ne vain on ja ne kuuluu tehdä.

Tytöt sunnuntaipyykillä.

lattioita pesemässä Kukan kanssa.

Tässä olis varmaan kaikki, mitä nyt ekalla kerralla saan aikaiseks kerrottua. Paljon jää sanomatta, mutta saapahan ainakin nyt jotain kerrotuksi teille mahdollisesti kiinnostuneille, heh. Sorit vielä vähän myöhästyneestä aikataulusta!

Kukka ja minä :)

Minä ja kummipoika Naison :)

<3: Satu