maanantai 20. lokakuuta 2014

Naison

Zimbabwen Aids-Orvot ry:n toiminta perustuu vapaaehtoistoimintaan; ilman kummeja ja muita vapaaehtoisia he eivät pystyisi tukemaan näitä 400 lasta. Lasten henkilökohtaisten kummien lisäksi yhdistyksellä on yleiskummeja, joiden avulla katetaan esimerkiksi ruoka-, harrastus-, terveys- sekä harrastuskuluja, eli ilman heitäkään ei toiminta olisi niin aktiivista ja monipuolista kuin se tällä hetkellä on. Myös suojakoti eli shelter, joka oli myös mun majoituspaikka, pyörii yleiskummien lahjoituksilla.

Mä itse olen kummi yhdelle dzikwalaiselle, Naisonille. Käytännössä maksan yhdistykselle vuosittain 320 euroa, joka käytetään lyhentämättömänä Naisonin opiskelukuluihin, joita ovat esim. koulu- ja urheilupuvut, kirjat ja muut koulutarvikkeet. Kummina saan tiedot hänen ainekohtaisesta koulumenestyksestään, kotioloistaan ja yleisestä elämäntilanteestaan. Lisäksi lapset itse kirjoittavat kirjeitä kummeilleen. Tätä on siis heidän henkilökohtaisena kummina oleminen. Zimbabwen matkan jälkeen voin ainakin vilpittömästi sanoa, että apu tosiaankin menee sinne, missä sitä tarvitaan.

Lähdin toimintaan mukaan viime vuoden marraskuulla Oilin ja Levitan (zimbabwelainen kenttätyöntekijä) Seinäjoen vierailun jälkeen. Tätä ennen mun rahallinen panos hyväntekeväisyystyöhön rajoittui satunnaisiin lipaskeräyksiin ja joidenkin järjestöjen (esim. Unicef) kuukausilahjoituksiin. Nyt mä kaipasin kuitenkin jotain henkilökohtaisempaa, että voisin tietää tarkalleen, mihin mun rahani menevät. Tai ehkä vaan laiskana odotin sen tilaisuuden tulevan tuohon nenän eteen. Yhden paikallisen kenttätyöntekijän näkeminen, järjestön mieletön kasvutarina alusta tähän päivään ja yksityiskohtainen kuvaus toiminnasta saivat mut vakuuttumaan ja halusin lähteä siis mukaan.

Sen illan jälkeen otin yhteyttä sähköpostitse yhdistykseen, josta noin parin kuukauden jälkeen ilmoitettiin, että mun olisi mahdollista saada kummilapsekseni 12-vuotias Naison. Hän meni kaksi vuotta ikäisiään myöhemmin kouluun, koska perheellä ei ollut varaa maksaa yhdenkään lapsen koulumaksuja. Edelleenkin Naison on ja todennäköisesti tulee olemaankin heistä ainoa lapsi seitsemästä, jolla on mahdollisuus kouluttautua.
Zimbabwessa ollessani näin häntä centerillä noin pari kertaa viikossa ja lisäksi otimme hänet ja muutaman muun dzikwalapsen mukaamme Imiren luonnonpuistoon eräs sunnuntai kiraffeja ja leijjonia tsiigailemaan. Kävin useaan otteeseen myös Naisonin perheen kotona, jonne muutamien Suomesta ostettujen pikkulahjojen lisäksi vein viemisinä päivittäistavaroita, kuten ruokaa, hammasharjoja ja saippuaa. Kotona henki oli tosi lämmin ja vastaanottava, vaikka yhteistä kieltä meillä ei juurikaan ollut. Asuinolot sen sijaan olivat todella alkeelliset. Tämä ei ole vain mielipide jostain mun suomalaisesta eliittiperspektiivistä katsottuna, vaan ihan naapuriasumuksiinkin verrattaessa sanoisin näin. Koti  rakentui naapuritaloon kiinni liitetyistä kahdesta lautaseinäisestä huoneesta, joista kummassakaan ei ollut lattiaa ja vain toisesta löytyi katto. Kumpaakin käytetään kuitenkin makuuhuoneina ainakin kuivakauden aikaan. Naapurit ovat hyvin läheisiä keskenään, auttavat toinen toistaan ja viettävät paljon aikaa yhdessä, eli ympäröivät talot ovat Naisoninkin perheen käytettävissä esimerkiksi ruuanlaittoon ja varmasti myös majoitukseen. Yleisesti ottaen zimbabwelaiset ovat hyvin yhteisöllistä sakkia, eli sukulaiset ja naapurit ovat osa jokapäiväistä elämää.

On ihan mielettömän hienoa, että saan tarjota yhdelle tarvitsevalle mahdollisuuden koulutukseen. Kuitenkin tällaiset kokemukset ja muut aiheeseen liittyvät tapaukset, joista päällimmäisenä mieleen tulee ajankohtainen Malala Yousafzain tarina, herättävät lukuisia kysymyksiä ja saavat miettimään koulutukseen liittyviä asioita globaalilla tasolla. Harvoin omassa arkikuplassani tai pääsykoeahdistuksissani tuun miettineeksi, että ilmainen koulutus on oikeasti todella spesiaali harvinaisuus, josta saa olla melkoisen kiitollinen. Kliseistä ja sata kertaa kuultua, kyllä. Täältä pesee silti. Mä en vaan täysin pysty ymmärtämään, mitä on vaihtoehdottomuus. Yritän ja haluan kyllä, mutta se on vaikeaa, kun meille suomalaisille maksuton ala- ja yläkoulu sekä suurimmalle osalle myös toisen ja kolmannen asteen koulutus kuuluvat poikkeuksetta elämän käsikirjoitukseen. Ja kaiken kukkuraksi, kirsikkana kakun päällä tai maapähkinävoiköntsänä aamupuurossa, meidän selustaa ovat läpi koulutuksen ja elämän turvaamassa fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti esimerkiksi erinäiset lakipykälät, ilmainen terveydenhuolto ja Kelan rivistön tarjoamat sosiaalietuudet. Välillä kouluun on silti ihan hanurista mennä,  mutta onneksi sielä on "edes" lämmin ruoka odottamassa joka päivä. Niin, ilmaiseksi sekin. We are so damn lucky!

En oikeastaan tiedä, mikä tän lopun avautumisen tarkoitus yrittää olla, mutta yritetään: koulu on kivaa ja "kumiperunat" on jees! :-)



Naison kotiovella.
 
Koti ulkoa kuvattuna

Naison ja hänen kaksi nuorempaa sisarustaan talon toisessa makuuhuoneessa.

Naisonin äiti kutsui mut, Sathrow'n, heille kylään kirjeitse :-D

Annoin Naisonille uuden koulurepun!
 
 
<3: Satu
 
PS. Mulla on asianomaisten lupa kertoa perheestä ja kodista sekä käyttää myös kuvia tässä blogissa. Onneksi Whatsapp on kaikkialla maailmassa, että tällaisetkin jutut saa hoidettua kätevästi ;-)





tiistai 14. lokakuuta 2014

CULTURE CLUB

Dzikwassa ei järjestetä ainoastaan opiskelutoimintaa ja ruokailua, vaan lapsilla on myös mahdollisuus heidän ansiostaan harrastaa muutakin, kuten urheilua ja kulttuuria. Kulttuurin rakastajista ja osaajista ei sielä tosiaankaan ole pulaa, eli tämä harrastusmahdollisuus on tosi tärkeä sekä lapsille että koko järjestölle. Viikoittaiset harjoitukset ja esitykset sisältävät laulua, tanssia, soittamista sekä teatteria. Ryhmä osallistuu myös erilaisiin tapahtumiin ja kilpailuihin, joista yksi on vuosittainen HIFA (Harare International Festival of Arts). Näiden iloisten ja äärettömän taitavien lasten menemistä ja tekemisen riemua jaksaisin katsoa tunti toisensa perään (ja niin myös teinkin..). Oma lempparini oli Marimba-soittimen musiikki sekä siihen yhdistetyt tanssishow't. Viralliset esiintymiset ovat erityisen mahtavia, kun jokaisella on päällään perinteiset kansantanssipuvut ja asusteet. Tällaisia tapahtumia pääsin todistamaan parikin kertaa; ensimmäisen kerran paikallisen St. John's Ambulancen seremoniassa ja toisen kerran Seinäjoen opettajille järjestetyssä juhlanäytöksessä. Edellisen tapahtuman merkitys oli Japanin lahjoittamien neljän ambulanssin julkistaminen ja juhlistaminen paikalliselle ensiapu- ja sairaanhoitopalveluja tarjoavalle vapaaehtoisjärjestölle. St. John's Ambulance:n alkuperä on Briteissä ja toiminta on maailmanlaajuista.



                                               




Valmentajien yhtenäiset asut :D

Angry Birds-tiimi


-tiimi

rennompi yhteistanssi

♥: Satu

ps. Oon Suomessa turvallisesti!

perjantai 10. lokakuuta 2014

EXTRA LESSONS

Vielä näin viimeisillä hetkillä, tunti ennen kentälle lähtöä, oli pakko tulla päivittämään yks teksti, joka on jäänyt huonojen yhteyksien takia julkaisematta. On näitä enemmänkin, mut ehkä Suomesta käsin sit päivitän loput. Kuten oon jo kertonutkin, pidän täällä matikan tukiopetusta yläastelaisille. Oon tykännyt siitä tosi paljon, vaikka aluksi mulla olikin vähän vaikeuksia löytää hyvää tekniikkaa opetukseen, kun kaikki ovat niin eri tasoisia ja yhden tunnin aikaraja tuo kehiin omat haasteensa. Onneksi mulla on tätä pedagogista osaamista ja kokemusta niin paljon (noooot). Yrityksen ja erehdyksen kautta oon todennut itsenäisen työskentelyn parhaaksi menetelmäksi ja siitä hekin näyttävät tykkäävän. Käytännössä siis annan tietystä aiheesta erilaisia tehtäviä ja autan yksilöllisesti jokaista apua tarvitsevaa. Aiheet ovat olleet esimerkiksi yhtälöiden pyörittelyä ja kulmien suuruuksien laskemista. Nopeimmat saavat tehtyä enemmän itsenäisesti kuin toiset, ja yleensä voinkin keskittyä suurimman osan ajasta tiettyihin kriittisimpiin tapauksiin. Aikaprobleeman vuoksi oon päättänyt käydä tunneillani vain aiheita, jotka on jo kertaalleen käyty koulussa. Mun tunneilla sit kerrataan ja lasketaan. Isoista luokista ja lyhyehköistä tunneista johtuen koulussa siihen ei oo välttämättä tarpeeksi aikaa. Motivaatiota kyllä riittää ihan mielettömästi, ja juuri siksi oonkin tykännyt tästä tehtävästä tosissani, kun oppilaat ovat useimmiten sataprosenttisesti messissä tunnilla. Tätä tulee ikävä.

Mulla on lähes joka päivä yksi tai kaksi tukituntia, aamulla ja/tai iltapäivällä. Aamutuntien kans en oo vieläkään päässyt kunnon tekemisen meininkiin, kun lasten aikataulut tuntuvat menevän ristiin, eikä niitä aina meinaa löytyä centeriltä (tai sitten he saapuvat viis minuuttia ennen tunnin päättymistä paikalle, jolloin pitäiskin jo olla seuraavalla tunnilla...) Loppua kohden tääkin ongelma on pikkuhiljaa korjaantunut, mutta nyt aika vaan meinaa loppua kesken. Yleensä aamuisinkin joku tai muutama tekevä tai autettava löytyy, mutta rutiini on vähän hakusessa. Iltapäivätuntien kanssa menee paljon sujuvammin, ja siihen on löytynyt kivan säännöllinen rytmi. Meistä kehittyi muutamien viikkojen aikana hyvä tiimi.  Säännöllisyyden ja rutiinin huomaa tuloksissakin, kun osaan jo paljon paremmin jakaa iltapäiväoppilaille tehtäviä tuntiessani kunkin oppilaan taitotason, ja myös molemminpuolinen kommunikointi on paljon mutkattomampaa. Palautteesta päätellen oppilaatkin ovat kokeneet tunnit oikeasti hyödyllisiksi. Ajan kanssa he ovat oppineet luottamaan meihin ja uskaltavat tulla kysymään tarvittaessa apua. Se on ihan mahtava tunne itsellekin, kun oppilaat tulevat aidosti iloisiksi onnistuessaan tai tajutessaan jotain. Lähes poikkeuksetta oppilaat haluavat enemmän tehtäviä kuin heille määrään ja kotitehtävät ovat tosi kuumaa kamaa. Välillä on ollut parin päivän tauko matikasta, mutta silti jotkut oppilaistani ovat etsineet mut centerillä käsiinsä voidakseen tarkistuttaa mun viimeksi antamat kotiläksyt.

Pari kertaa ollaan Kukan kans yhdistetty tuntimme ja opetettu nuorille maailmankarttaa. Piirrettiin kartta liiduilla katuun ja käytiin läpi maanosia, meriä ja muutamia enemmän tai vähemmän tärkeitä maita (joista Suomi tietty luetaan ensimmäiseen....) Zimbabwen ja yleissivistyksen kannalta. Tää oli mun mielestä aika hyvä treeni, kun aika monella aikuisellakin näytti olevan hakusessa maanosienkin nimet ja sijainnit. Kyllä me eurooppalaisetkin ollaan vielä olemassa!!

Kukka on ollut tähän asti vastuussa ala-astelaisten tukiopettamisesta, mutta onhan sitä itsekin niiden kanssa päässyt tekemään ja laskemaan. Matikkaa on nimittäin hyvä tunkea joka leikkiin ja peliin ;) Pienemmille on paljon hyödyllisempää ja mielekkäämpää tehdä mekaanisen tekemisen sijasta enemmän toiminnallista ja leikkimielistä matikkaa. Kerto- tai jakolaskujen yhdistäminen bingopeliin on ainakin ollut aika hyvä ja suosittu menetelmä. Yksi ilta shelterilläkin järjestettiin vapaaehtoisten ja työharjoittelijoiden kanssa matikkapainotteinen bingoilta muutamalle lapselle, ja ihan mielellään he pelasivat laskemisesta huolimatta useamman pelin putkeen. Toki jokaisesta pelistä sai sit keksin palkinnoksi, mikä saattoi vähän tuoda boostia motivaatioon....

Saatiin tänne lisää vahvistuksia Seinäjoelta, nimittäin viisi lukion opettajaa tulivat viime viikolla centerille neljäksi päiväksi kertomaan ja opettamaan esimerkiksi työhön hakemisesta, video-CV:n rakentamisesta, tulevaisuuden suunnitelmien tekemisestä ja suomalaisesta koulujärjestelmästä. Kokonaisuudessaan he järjestivät neljä työpajaa. Päivät olivat tosi kiireisiä ja ohjelmaa täynnä, mutta jokainen workshop onnistui ihan suunnitelmien mukaan, eli meininki oli tosi tehokasta! :)


Sain ihania kirjeitä oppilailtani!


Matkustettiin yhdessä Suomeen maantiedon tunnilla!

Pian nähdään (HUOMENNA SUOMESSA..)! Heido!

-Satu