maanantai 20. lokakuuta 2014

Naison

Zimbabwen Aids-Orvot ry:n toiminta perustuu vapaaehtoistoimintaan; ilman kummeja ja muita vapaaehtoisia he eivät pystyisi tukemaan näitä 400 lasta. Lasten henkilökohtaisten kummien lisäksi yhdistyksellä on yleiskummeja, joiden avulla katetaan esimerkiksi ruoka-, harrastus-, terveys- sekä harrastuskuluja, eli ilman heitäkään ei toiminta olisi niin aktiivista ja monipuolista kuin se tällä hetkellä on. Myös suojakoti eli shelter, joka oli myös mun majoituspaikka, pyörii yleiskummien lahjoituksilla.

Mä itse olen kummi yhdelle dzikwalaiselle, Naisonille. Käytännössä maksan yhdistykselle vuosittain 320 euroa, joka käytetään lyhentämättömänä Naisonin opiskelukuluihin, joita ovat esim. koulu- ja urheilupuvut, kirjat ja muut koulutarvikkeet. Kummina saan tiedot hänen ainekohtaisesta koulumenestyksestään, kotioloistaan ja yleisestä elämäntilanteestaan. Lisäksi lapset itse kirjoittavat kirjeitä kummeilleen. Tätä on siis heidän henkilökohtaisena kummina oleminen. Zimbabwen matkan jälkeen voin ainakin vilpittömästi sanoa, että apu tosiaankin menee sinne, missä sitä tarvitaan.

Lähdin toimintaan mukaan viime vuoden marraskuulla Oilin ja Levitan (zimbabwelainen kenttätyöntekijä) Seinäjoen vierailun jälkeen. Tätä ennen mun rahallinen panos hyväntekeväisyystyöhön rajoittui satunnaisiin lipaskeräyksiin ja joidenkin järjestöjen (esim. Unicef) kuukausilahjoituksiin. Nyt mä kaipasin kuitenkin jotain henkilökohtaisempaa, että voisin tietää tarkalleen, mihin mun rahani menevät. Tai ehkä vaan laiskana odotin sen tilaisuuden tulevan tuohon nenän eteen. Yhden paikallisen kenttätyöntekijän näkeminen, järjestön mieletön kasvutarina alusta tähän päivään ja yksityiskohtainen kuvaus toiminnasta saivat mut vakuuttumaan ja halusin lähteä siis mukaan.

Sen illan jälkeen otin yhteyttä sähköpostitse yhdistykseen, josta noin parin kuukauden jälkeen ilmoitettiin, että mun olisi mahdollista saada kummilapsekseni 12-vuotias Naison. Hän meni kaksi vuotta ikäisiään myöhemmin kouluun, koska perheellä ei ollut varaa maksaa yhdenkään lapsen koulumaksuja. Edelleenkin Naison on ja todennäköisesti tulee olemaankin heistä ainoa lapsi seitsemästä, jolla on mahdollisuus kouluttautua.
Zimbabwessa ollessani näin häntä centerillä noin pari kertaa viikossa ja lisäksi otimme hänet ja muutaman muun dzikwalapsen mukaamme Imiren luonnonpuistoon eräs sunnuntai kiraffeja ja leijjonia tsiigailemaan. Kävin useaan otteeseen myös Naisonin perheen kotona, jonne muutamien Suomesta ostettujen pikkulahjojen lisäksi vein viemisinä päivittäistavaroita, kuten ruokaa, hammasharjoja ja saippuaa. Kotona henki oli tosi lämmin ja vastaanottava, vaikka yhteistä kieltä meillä ei juurikaan ollut. Asuinolot sen sijaan olivat todella alkeelliset. Tämä ei ole vain mielipide jostain mun suomalaisesta eliittiperspektiivistä katsottuna, vaan ihan naapuriasumuksiinkin verrattaessa sanoisin näin. Koti  rakentui naapuritaloon kiinni liitetyistä kahdesta lautaseinäisestä huoneesta, joista kummassakaan ei ollut lattiaa ja vain toisesta löytyi katto. Kumpaakin käytetään kuitenkin makuuhuoneina ainakin kuivakauden aikaan. Naapurit ovat hyvin läheisiä keskenään, auttavat toinen toistaan ja viettävät paljon aikaa yhdessä, eli ympäröivät talot ovat Naisoninkin perheen käytettävissä esimerkiksi ruuanlaittoon ja varmasti myös majoitukseen. Yleisesti ottaen zimbabwelaiset ovat hyvin yhteisöllistä sakkia, eli sukulaiset ja naapurit ovat osa jokapäiväistä elämää.

On ihan mielettömän hienoa, että saan tarjota yhdelle tarvitsevalle mahdollisuuden koulutukseen. Kuitenkin tällaiset kokemukset ja muut aiheeseen liittyvät tapaukset, joista päällimmäisenä mieleen tulee ajankohtainen Malala Yousafzain tarina, herättävät lukuisia kysymyksiä ja saavat miettimään koulutukseen liittyviä asioita globaalilla tasolla. Harvoin omassa arkikuplassani tai pääsykoeahdistuksissani tuun miettineeksi, että ilmainen koulutus on oikeasti todella spesiaali harvinaisuus, josta saa olla melkoisen kiitollinen. Kliseistä ja sata kertaa kuultua, kyllä. Täältä pesee silti. Mä en vaan täysin pysty ymmärtämään, mitä on vaihtoehdottomuus. Yritän ja haluan kyllä, mutta se on vaikeaa, kun meille suomalaisille maksuton ala- ja yläkoulu sekä suurimmalle osalle myös toisen ja kolmannen asteen koulutus kuuluvat poikkeuksetta elämän käsikirjoitukseen. Ja kaiken kukkuraksi, kirsikkana kakun päällä tai maapähkinävoiköntsänä aamupuurossa, meidän selustaa ovat läpi koulutuksen ja elämän turvaamassa fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti esimerkiksi erinäiset lakipykälät, ilmainen terveydenhuolto ja Kelan rivistön tarjoamat sosiaalietuudet. Välillä kouluun on silti ihan hanurista mennä,  mutta onneksi sielä on "edes" lämmin ruoka odottamassa joka päivä. Niin, ilmaiseksi sekin. We are so damn lucky!

En oikeastaan tiedä, mikä tän lopun avautumisen tarkoitus yrittää olla, mutta yritetään: koulu on kivaa ja "kumiperunat" on jees! :-)



Naison kotiovella.
 
Koti ulkoa kuvattuna

Naison ja hänen kaksi nuorempaa sisarustaan talon toisessa makuuhuoneessa.

Naisonin äiti kutsui mut, Sathrow'n, heille kylään kirjeitse :-D

Annoin Naisonille uuden koulurepun!
 
 
<3: Satu
 
PS. Mulla on asianomaisten lupa kertoa perheestä ja kodista sekä käyttää myös kuvia tässä blogissa. Onneksi Whatsapp on kaikkialla maailmassa, että tällaisetkin jutut saa hoidettua kätevästi ;-)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti